Syklisen muodon rationaalisuus

Luvun alussa Marazzi kuvaa kapitalistisen tuotantotavan erityisyyttä vertaamalla sitä kalastajien alkukantaiseen yhteisöön ilman yksityisyrittäjiä. Kalastajien yhteisössä työvälineitä pystytään tuottamaan vain siirtämällä miehiä kalastuksesta kanoottien rakentamiseen, jolloin kalastus ja myös kalojen kulutus laskee. Marazzin (s.106) johtopäätös on se, että ”välinehyödykkeitä tuottava sektori I ei koskaan kehity riippumatta kulutushyödykkeitä tuottavasta sektorista II, vaan [--] se kehittyy suhteessa kulutustavaroita tuottavan sektorin taantumiseen.” Marazzi käyttämässä Arrighin esimerkin seuraavassa vaiheessa kuvitellaan, että yksityisyrittäjät ottavat kaikki yhteisön taloudelliset toiminnot käsiinsä. Sen seurauksena perustoiminto kääntyy päälaelleen: yksityisyrittäjät eivät lisää kanoottien tuotantoa kalan kulutuksen laskiessa eivätkä rajoita niiden tuotantoa kalan kulutuksen kasvaessa. Yleisemmin ilmaistuna, kapitalisti joutuu investoimaan, kun investointiin käytettävät varat alkavat käydä vähiin ja olemaan investoimatta tai hidastamaan investointeja kun varoja investointiin on yllin kyllin. Tämän mallin mukaan toimii ”yhteiskunnallisen tuotannon ja vaurauden yksityisen haltuunoton välinen perustava ristiriita”, jota Marazzi (s.106-7) kutsuu myös kapitalistisen tuotantotavan rakenteelliseksi epätasapainoksi.

Rakenteellisesta epätasapainosta huolimatta kapitalistinen talousjärjestelmä kuitenkin jatkaa toimintaansa. Marazzin (s.107) mukaan kalastajien kapitalistisessa yhteisössä investoinnit ja kulutus voivat lisääntyä tai vähentyä samanaikaisesti vain yhdellä ehdolla: ”yhteisössä on työttömien ja/tai työvälineiden reservi, jonka voi ottaa käyttöön ja vetää pois käytöstä olosuhteista riippuen.” Avoimessa talousjärjestelmässä on käytössä myös ulkoinen panos pääoman ja ihmisten muodossa, joka on todellista potentiaalia täydentävää joustavuutta. Marazzin (s.107) mukaan ”[j]uuri tämä sisäinen ja/tai ulkoinen reservi, siis juuri tämä järjestelmän itsensä pyrkimys alityöllisyyteen mahdollistaa sen, että kapitalistinen talous voi toimia käänteisellä logiikalla suhteessa kalastajien yhteisöön: [--] se tuottaa ja investoi kasvavassa suhteessa lisäkulutukseen.”

Marazzi (s.108) käyttää overtradingin käsitettä kuvaamaan lisätuloa, jolla kokonaistulo saatetaan uusklassisen taloustieteen kuvaamaan yleiseen tasapainoon. Oleellista on se, että tämä lisätulo luodaan kierron ulkopuolelta ja että siinä aktiivisesti oletetaan tietoisuus pääoman kollektiivisesta intressistä. Fordistisella kaudella overtradingia leimaava ominaisuus oli hyvinvointivaltion deficit spending. Se loi lisäkysynnän muuttamalla keynesiläisittäin hyvinvointivaltion avulla käyttämättömät inhimilliset resurssit palkkatyövoimaksi ja sen syklin yläraja on ollut täystyöllisyys. Uudessa taloudessa rahoitusmarkkinoiden overtradingin pyrkimyksenä on inhimillisten kognitiivisten resurssien täysimittainen hyödyntäminen. Uudessa taloudessa taantumakriisi saa alkunsa, kun lähestytään ihmisten informaatiohyödykkeiden tarjonnan sulattamiskyvyn rajaa. Marazzi (s.109) huomauttaa, että “[f]ordistisella kaudella hyvinvointivaltion rooli lisäkysynnän luojana ei koskaan tehnyt tyhjäksi perifeeristen maiden roolia imperialistisen kierron ulkopuolisina markkinarakoina”. Vastaavalla tavalla uudessa taloudessa finanssoituminen ei poista näitä kahta aiempaa keinoa, vaikka asettaa ne uusiin mittasuhteisiin.

Luvun lopuksi Marazzi kiinnittää huomiota vielä siihen, miten uusi kapitalistinen omaisuus ilmenee elämäntapojen kontrollina, joka pohjautuu työvoiman yleiseen kielelliseen kykyyn. Tästä esimerkkinä Marazzi (s.113) käyttää QWERTY-näppäimistön kehittämistä: “[H]idastamalla parhaimpien konekirjoittajien lyöntinopeutta QWERTY-näppäimistö on mahdollistanut maailman väestön kielellisen kyvyn ‘hyödyntämisen’.” Siinä “meissä jokaisessa oleva” abstrakti konekirjoittajan kielellinen kyky saa muodon, palkkatyön muodon. Lisäksi tämä edellyttää innovaatioiden monopolia, henkistä tekijänoikeutta, joten uudessa taloudessa patentoimisesta on tullut keino turvata general intellectin kapitalistinen kontrolli.